|
Olin suunnitellut kuvausmatkaa Skotlantiin
useita vuosia, kunnes tuli aika toteuttaa haaveeni lokakuussa 2006. Ajatus sai alkunsa
kuunnellessani Mark Knopflerin (Dire Starits) säveltämää musiikkia elokuvasta Kylän
Sankari (Local Hero). Mietin sopisiko sen maalailevat sävelkulut ja
äänimaailma joidenkin kuvasarjojeni taustamusiikiksi. Päätin kuitenkin
"säästää" musiikin kuville, jotka mahdollisesti ottaisin joskus elokuvan
kuvauspaikoilta.
Löydettyäni muutaman elokuvaa käsittelevän nettisivun oli päivänselvää,
että matkani suuntautuisi Local Hero -elokuvan pääasialliselle kuvauspaikalle
Skotlannin Länsi-ylämaalle Mallaig ja Morar -nimisten kylien ympäristöön.
Halpalentoyhtiön aikataulut antoivat myöten kuuden päivän matkaan, josta kaksi
kului matkustamiseen. Kuvaamiseen jäi siis vain neljä päivää, joten
ennakkosuunnittelu ja paikan maastoon tutustuminen netissä ja kartoista oli ajankäytön
tehostamisen vuoksi välttämätöntä.
|